ARKISTO

< EDELLINEN SIVU

ensi-ilta
huhtikuun
29. päivänä 2007
[ katsoja palaute ]

WAPULLINEN LAULUJA


29.4.2007 klo 17 ja
30.4.2007 klo 19

Liput 10 €/ 7 €

Lippuvaraukset
[ LIPUT ]

 

WAPULLINEN LAULUJA - nostalgiaa 2007!

Teatteri Kultsassa lauletaan wapullinen lauluja
ja laulelmia 70-luvun laululiikkeen hengessä.

Laulamme nykypäivän ongelmista eilispäivän sanoin ja
laulujen myötä huomaamme,
että menneiden aikojen murheet ovat osin edelleen ratkaisematta.

Yhteiskuntapoliittista näkökulmaa live-orkesterin kera.

Wapullinen lauluja tarjoaa myös yleisölle osallistuvaa laulantaa.
Tule mukaan ja tuo ystäväsikin!


Valokuva: Jorma Hellström

Laulajat:
Emma Eteläaho,
Tiina Eteläaho,
Juha Kuosmanen,
Vesa Salmi ja
Riitta Selkälä

Bändi:
Anna Eteläaho, Lasse Gabel,
Pasi Kuivalainen ja
Esa Lindroos

 

saatesanat WAPULLINEN LAULUJA
iltaan huhtikuussa 2007

70-luvun laululiikkeen laulut ovat jääneet elämään monien 70-luvun nuorten mieliin – niin myös meidän kultsalaisten. Yllättäen ne kiinnostavat taas nuorempiakin sukupolvia. Yhteisissä illanistujaisissa, joissa näitä lauluja usein päädytään tapailemaan, on vähitellen syntynyt ajatus toteuttaa oma lauluilta 70- luvun laululiikkeen osallistuvista lauluista, joiden lähtökohtana olivat mm. sosiaalinen eriarvoisuus ja rauhanaate. Menneen ajan laulujen laulaminen on tietysti nostalgiaa, mutta yllättävän monen laulun sanoma on ajankohtainen tänäkin päivänä.

”Sivistyksen etuvartioissa, joissa kulttuurilla kerskaillaan, tiedekin vain kehitellä koettaa, uudet keinot, joilla surmataan” kirjoitti Elsa Rautee ”Veli sisko” –laulussa vuonna 1936.” Vietnamin sota 60- luvun lopulla ja Chilen vallankaappaus 1973 synnyttivät solidaarisuuslauluja, joita ei voi sanoa yksiselitteisesti rauhanlauluiksi, oleellisempaa oli solidaarisuus ja poliittinen sitoutuminen vasemmistoon.

Uuden laululiikkeen keskeinen hahmo oli säveltäjä Kaj Chydenius. ”Käpy selän alla” -elokuva, Tammen kirjalliset levyt ja Love Records toivat laulut koko suomalaisen yhteiskunnan tietoisuuteen. Moneen Chydeniuksen lauluun on tehnyt sanat saman ajan vaikuttaja Aulikki Oksanen.

Rikas työväenkulttuuri, kisälli- ja ohjelmaryhmät olivat myös tärkeä osa 70-luvun laululiikettä. Työväeniltamaperinteestä kertoo Tiina Pelkosen säveltämä laulu ”Toveri-iltamat”, jolla monet työväen tilaisuudet tuolloin aloitettiin.

Juonnoissa kuullaan lainauksia seuraavista painotuotteista: Merja Hurrin toimittama Rauhan lauluja Risto Rauteen Eilisestä huomiseen.

ANTOISAA LAULUILTAA!

TYÖRYHMÄ: Laulajat: Emma Eteläaho, Tiina Eteläaho, Juha Kuosmanen, Vesa Salmi, Riitta Selkälä
Bändi: Anna Eteläaho (koskettimet), Lasse Gabel (rummut), Pasi Kuivalainen (kitara), Esa Lindroos (basso)
Tekniikka: Kirsi Harju
Banderollit: Riitta Selkälä, Kaisa Pirttioja
Valokuvat: Jorma Hellström

Valokuva: Jorma Hellström
LAULUT,
JOITA MUISTELLAAN:

Toveri-iltamat
säv.& san Tiina Pelkonen

Jos rakastat
säv. Kaj Chydenius
san. Matti Rossi

Viimeisestä illasta
säv. Kaj Chydenius
san. P. Mustapää
Valokuva: Jorma Hellström
Riistäjän lait
säv. Kaj Chydenius
san. Matti Rossi

Siirtotyöläinen
säv. Kaj Chydenius
san. Aulikki Oksanen

Euroopan syrjäkylät
säv. Kaj Chydenius
san. Lauri Sipari

Puhu minulle rakkaudesta säv. Kaj Chydenius
san. Aulikki Oksanen

Maastamuuttajan laulu
säv. Risto Rautee
san. Aappo I. Piippo

Äänesi mä kuulen
säv. A. Teste – E. Sciorilli
suom. Hector
Valokuva: Jorma Hellström
Hymyile miss Universum
säv. M.A. Numminen
san. Jarkko Laine

Uutisten jälkeen
säv&san Jim Pembroke
suom. Hector

Marseillen poika
säv. Guido &
Maurizio de Angelis
suom. Irina Milan

Veli sisko
säv. tuntematon
san. Elsa Rautee

Laulu kuolleesta rakastetusta
säv. Kaj Chydenius
san. Marja-Leena Mikkola

Luo rauhaa maailmaan
säv. M. Anttila
san. P. Reponen

Lisäksi yleisöllä on mahdollisuus yhteislauluun esityksen jälkeen,
sanat saatavilla monisteena.

 

1959- © Teatteri Kultsa ry. © -2018