ARKISTO

< EDELLINEN SIVU

ensi-ilta
maaliskuun
29. päivänä 2008

YKSI LENSI YLI KÄENPESÄN

 

Klikkaa esityskalenteriin

valokuvia esityksestä

linkki markkinointi -sivulle

katsojien lähettämät palautteet

Esityspäivät:

29.3.2008
ensi-illan ja
9.5.2008
välillä
aina klo 19.00.
Katso tarkemmat
esityspäivät
esityskalenterista

 

"Intra,
mintra,
mukava moka,

omenan
siemen
ja omenan oka,

pitkä
puuhka notkea,

parvessa
kolme hanhea,

yksi itään,
yksi länteen ensi,

yksi se yli käenpesän lensi..."

 

 

 

 

"Intra,
mintra,
mukava moka,

omenan
siemen
ja omenan oka,

pitkä
puuhka notkea,

parvessa
kolme hanhea,

yksi itään,
yksi länteen ensi,

yksi se yli käenpesän lensi..."

 

 

"Intra,
mintra,
mukava moka,

omenan
siemen
ja omenan oka,

pitkä
puuhka notkea,

parvessa
kolme hanhea,

yksi itään,
yksi länteen ensi,

yksi se yli käenpesän lensi..."

 

 

"Intra,
mintra,
mukava moka,

omenan
siemen
ja omenan oka,

pitkä
puuhka notkea,

parvessa
kolme hanhea,

yksi itään,
yksi länteen ensi,

yksi se yli käenpesän lensi..."

 

"Intra,
mintra,
mukava moka,

omenan
siemen
ja omenan oka,

pitkä
puuhka notkea,

parvessa
kolme hanhea,

yksi itään,
yksi länteen ensi,

yksi se yli käenpesän lensi..."

 

Ken Kesey - Dale Wasserman:
YKSI LENSI YLI KÄENPESÄN

suomentanut: Reijo Lehtonen v. 1979
(Ken Kesey´n samannimisen romaanin mukaan englannin kielestä)
Kirjailijasta kirjoitetun tiivistelmän >>linkki

ohjaus: Marja-Liisa Lius,
ensi-ilta 29.3.2008.

Yksi lensi yli käenpesän on näytelmä tapahtumista
psykiatrisen sairaalan miestenosastolla.

Osaston arki kokee kaaosmaisen muutoksen, kun sinne pakkosijoitetaan uusi potilas R.P. McMurphy, joka on uhmakas pelimies ja monessa liemessä keitetty koijari. Vastassaan hänellä on epätasainen joukko jo pitkään osastolla hoidossa olleita miehiä sekä raudanluja osastonhoitaja Ratched apureineen.

McMurphyn johdolla alkaa asteittainen kapina osastolla vallitsevia sääntöjä vastaan. Hoitohenkilöstön auktoriteetti ja heidän käyttämänsä terapeuttiset menetelmät asetetaan kyseenalaiseksi. Valtataistelua käydään monella rintamalla - toisinaan voiton vievät hoitajat, toisinaan potilaat. Yhteistä kaikille on se, että kukaan ei jää tästä taistelusta osattomaksi. Potilasyhteisö löytää yhteisyyttä ja ystävyyttä tilanteessa, jossa itsenäisyys ja ihmisarvo ovat osittain tai jo kokonaan menetetty. Järjestelmä/koneisto tosin osaa korjata virheensä, mikäli se uhkaa joutua häviölle - aina on otettavissa käyttöön uusia sääntöjä ja tehokkaampia menetelmiä. Sen häviön maksumieheksi joutuu yksilö.

Näytelmä pohjautuu Ken Keseyn v. 1962 kirjoittamaan romaaniin, jossa hän kuvaa skitsofreniaa sairastavan Päällikkö Bromdenin silmin Menlo Parkin psykiatrisen osaston elämää. Kirja dramatisoitiin näytelmäksi v. 1963 (Dale Wasserman) ja siitä on tehty maailman klassikkoelokuviin luokiteltu elokuva v. 1975, ohjaajana Milos Forman.

Näytelmä on paitsi kuvausta mielisairaalan arjesta 1960-luvulla, se on myös kuvausta yhteiskunnan ja sen järjestelmien kovien arvojen maailmasta, kuin kyseessä olisi miniyhteiskunta sääntöineen, arvoineen ja normeineen. Heikot, epävarmat, terveytensä menettäneet tai sääntöihin sopeutumattomat eivät ole yhteiskuntakelpoisia. He eivät ole mediaseksikkäitä eikä monellakaan ole turvaverkkoja tai puolestapuhujia tukenaan. Yksilönvapaus ja yhteiskunnan vaatimusten välinen ristiriita on kasvanut niin suureksi, että ihmiset, jotka eivät täytä yhteiskunnan asettamia vaateita tuottavuudessa eivätkä pärjää kilpailussa, joutuvat "oikean" elämän sivustakatsojiksi ja oman elämänhäpeänsä kantajiksi. Ihminen ei enää kelpaa sellaisena kuin on.

Esityspäivät:

29.3.2008 ensi-illan ja
9.5.2008 välillä aina klo 19.00.
Kesto runsas 2 tuntia, väliaika.

Katso tarkemmat esityspäivät esityskalenterista

Ohjaus

Marja-Liisa Lius

Musiikki, äänimaailma

Esa Lindroos

Visualisointi

Hilkka Niemi

Valosuunnittelu

Simo Lappalainen

Valojen toteutus

Simo Lappalainen, Pekka Käyhkö

Puvustus

Teija Kotka-Pulkkinen ja työryhmä

Koreografia

Hilkka Niemi, Esa Lindroos

Tekniikka esityksissä

Vesa Salmi, Sari Siikasalmi,
Hilkka Niemi, Tarja Koskela

Juliste

Hilkka Niemi

Valokuvat

Jussi Vehkasalo, Jorma Hellström


Rooleissa:

 

Randle Patrick McMurphy - Pasi Kuivalainen:
"Kun kaveri lakkaa nauramasta niin
häneltä katoaa elämän perusta."

Dale Harding - Juha Kuosmanen:
"Herra McMurphy...ystäväni...minä en ole kananen, minä olen jänöjussi. kaikki me täällä olemme jänöjusseja, pompimme heipparallaa Walt Disney-maailmassamme."

Charles Cheswick - Jussi Vehkasalo:
"Lyön vetoa, että hänellä on äitifiksaatio."
"Mölyt mahaan Martini. Ei siellä ole ketään."

 

Ruckly - Jouni Puumalainen:
Hardingin sanomana
"Väittävät, että hän oli todella raju tyyppi."

 

Billy Bibbit - Sampo Harju:
"Se johtui minun äidistäni. Aina, kun hän käy tervehtimässä, minulle jää ihan kamala tunne. -- Sellainen pettymys kun minä olen hänelle, mutta hän ei myönnä sitä. Hän ei halua näh-nähdä minua sellaisena kuin minä olen."

 

Scanlon - Petri Peltoniemi:
"No, ehkä he eivät pommita meitä tällä viikolla."

Päällikkö Bromden - Nestori Välitalo:
"Kiitos."

Martini - Lari Ylönen:
"ai kenen vaimoon?
Ahaa, joo minä näen hänet"

 

Hoitaja Mildred Ratched - Kati Hynninen:
" Meillä on omat pikku vaikeutemme, eikö niin? Mutta kyllä niistä selvitään. Loppujen lopuksi,
meillähän on käytettävissämme viikkoja.
Kuukausia. Mikäli välttämätöntä, vuosia."

Tri Spivey - Pirjo Saariokari:
"Tämä osasto on yhteiskunta pienoiskoossa, ja kun kerran yhteiskunta päättää, kuka on terve ja kuka ei, teidän on kyettävä vastaamaan sen vaatimuksiin."

Apuhoitaja Warren - Jari Mattila:
"Enpä taida pitää tuosta tuikkeesta sinun silmissäsi."

Apuhoitaja Williams - Mikko Rokka:
"osaston toimintasäännöt, siinä syy"

 

Hoitaja Flinn - Heidi Ripatti:
"Minusta tuntuu, että hän kerta kaikkiaan jyrää koko paikan."

 

Candy Starr - Virve Laasonen:
"Senkin ryökäle, McMurphy!"

Yöhoitaja Turkle - Matti Riikonen:
"tykkää niinku molemmista"

ryhmäkuva

Ken Kesey - rajojen kokeilija

Ei oikein beatnik, mutta ei myöskään oikein hippi, vaan jotain siltä väliltä. Psykedeelisen hippikulttuurin esiaste kuitenkin, tämä Ken Kesey. Opiskeluaikoinaan hän oli mestaripainija, täynnä lihallista intohimoa.

Yliopistoajoilta on hänen osallistumisensa vapaaehtoisena CIA:n (tai armeijan?) rahoittamaan kokeeseen, jossa piti nauttia erilaisia kemiallisia aineita ja kirjoittaa kokemuksistaan raportti. Yksi aineista oli LSD, jota joskus ajateltiin ratkaisuksi mielenterveysongelmiin tai painonhallintaan. Koe toteutettiin Menlo Parkissa, veteraanien sairaalassa, jossa Kesey hankki opiskelurahojaan yöhoitajana. Sairaalassa oli potilaina sekä toisen maailmansodan että Korean sodan rampauttamia ihmisiä, sotien tuottamia hulluja.

Kesey oli jo ennen Menlo Park -kokemustaan aloittanut romaanin tekemisen, hänhän opiskeli luovaa kirjoittamista Stanfordin yliopistossa. Sairaala ja LSD antoivat kuitenkin romaanille uuden suunnan. Romaani "Yksi lensi yli käenpesän" oli heti kriitikkojen ja lukijoiden ylistämä hitti. Sen yhteiskunnallinen sanoma terveydenhuoltoon liittyvästä vallankäytöstä osui maaliin. Ja hulluus on aina määrittelykysymys. Vaikka romaani on silloisen yhteiskunnan tuote, on se myös ajaton tutkielma aiheestaan.

Kesey hurahti muutamaksi vuodeksi mieltä laajentaviin aineisiin. Häntä kutsuttiinkin sisäavaruuden astronautiksi. Vuonna 1962 julkaistusta Käenpesästä saamillaan rahoilla Kesey osti perheelleen kodin San Franciscon kukkuloilta, jossa sitten järjesti kuuluisia bileitä nimeltä Happotestit. Myöhemmin hän realisoi omaisuutensa bussiin (Further), jonka avulla hän levitti psykedeliaa ympäri maata. Perheensä lisäksi hänellä oli mukanaan itse perustamansa ryhmä "Merry Pranksters" eli Hilpeät kujeilijat. Perustarkoituksena ryhmällä oli estää maailman loppu. Tänä kautena Kesey tapasi sellaisia henkilöitä kuin Allen Ginsberg, Jack Kerouac, Tom Wolf ja Hunter S. Thompson, joka mm. esitteli ryhmälle Helvetin Enkelit. Nekin bileet päättyivät in peace and love.

Käenpesä ei jäänyt Keseyn ainoaksi kirjalliseksi tuotokseksi, joskaan sen saavuttamaa suosiota ei hänen muu tuotantonsa saavuttanut. Romaaneja, novelleja, näytelmiä ja artikkeleita. Kesey palasi jo vuonna 1968 Eugeneen, Oregoniin eli syntymäkotiinsa ja vaikutti siellä koko loppuelämänsä enemmän tai vähemmän kylähulluna. Kesey hylkäsi ainakin osan aineista kutsuen niitä ja erityisesti LSD:tä vain väliaikaiseksi ratkaisuksi. Hän saattoi myöhemmin esiintyä yhteisönsä tilaisuuksissa vaikkapa Setä Samuliksi pukeutuneena. Erään kerran yhteisön omantunnon ja hauskuuttajan taustalla soitti joku salaperäinen Jorma.

Kesey kuoli vuonna 2001 66-vuotiaana eläen vain syksystä kiitospäivään, ei edes jouluun, kuten sentään Aleksis Kivi. Inhimillisesti katsoen liian myöhään, voi ajatella viranomaisten todenneen. Omituinen piikki vallankäyttäjien lihassa. Keskiluokkainen eksentrikko, avioliitosta kolme lasta, neljäs toisaalta. Ihminen, joka ainakin yritti elää niin kuin oli ajatellut hyväksi.

-Jouni Puumalainen-

(Tarinoita myös Keseyn kotisivulla www.key-z.com
sivustoa ylläpitää Kenin poika Zane)

 

 

1959- © Teatteri Kultsa ry. © -2018